Vuosi: 2014

Kirjastot ovat asukkaiden tiloja, ja heille kirjastopalveluja tuotetaan. On siis syytä kuunnella, mitä asukkaat kirjastolta haluavat. Espoonlahden asukkaita on tänä vuonna kuunneltu tavallista perusteellisemmin. Heiltä kysyttiin elo-syyskuussa mielipiteitä siitä, miten kirjastopalvelut pitäisi alueella jatkossa järjestää. Samalla kysyttiin sitä, miten asukkaat …

Asukkaiden kirjasto Read More »

Suomalaisia kirjastoja pidetään yhtenä maailman parhaista eikä vähiten siksi, että käyttöluvut ovat vaikuttavat. Viime vuonna Suomen kirjastoissa käytiin 51,3 miljoonaa kertaa ja tehtiin 92,8 miljoonaa lainaa. Vaikuttavia lukuja, mutta muuttuvassa maailmassa itsetyytyväisyyteen ei ole varaa vajota. Utelias mieli ja tekevät …

Staff member went the extra mile Read More »

Espoon kaupunginkirjastolla on Espoon kaupungin ja HelMet-kirjaston suurin markkinointiosasto. Markkinointiosasto koostuu niistä 300:sta harjoittelijasta ja siviilipalvelusmiehestä, jotka työskentelevät kaupunginkirjastossa vuosittain. Kaupunginkirjastolla oli vuonna 2013 noin 170 työkokeilijaa ja harjoittelijaa. Harjoittelijat jakaantuvat neljään ryhmään. Työkokeilijat ovat suurin harjoittelijaryhmä. He ovat työttömiä tai …

Harjoittelijoista voimaa lähiyhteisöön! Read More »

Marja-Liisa Manka on tehnyt työelämälle tärkeää työtä jo monta vuotta työnilonjulistuksen avulla. Kirjastotyö ammattina on maineeltaan siistiä sisätyötä ja alalle hakeutuvat usein aloittavat itsensä esittelyn kertomalla aina lukeneensa mielellään. Sisältöjen tuntemus ja niiden tarjoaminen asiakkaille on syvällä ammatti-identiteetissämme ja myös …

Työnilonjulistus on tärkeä meille kaikille Read More »

Merkitty: , ,

Uusia kirjastopalveluja meneillään ja tulossa. Pelottavaa, jännittävää, innostavaa vaiko kaikkea tätä? Onko tarpeen hommata aina vankan koulutuksen kautta osaamista, ennen kuin voimme aloittaa uusia palveluja? Vai mikä oikeastaan on tärkeää? Levytansseja Entressen Jukeboksissa Markku Lehikoinen kertoo: Viime vuoden Espoo-päivänä järjestimme …

Tansseja ja Taikaa senioreille ja muillekin. Mitä uusiin palveluihin tarvitaan henkilöstöltä? Entä asiakas? Read More »

Merkitty: , , , , ,