Tekeminen ja kokeminen

Tänään huomasin kokevani. Vedin kirjastoni johtotiimiä ja sanoitin heille kokemustani suuren kirjaston osastojen ja tiimien yhteistyöstä. Olin kokenut puheista, eleistä ja lauseista, että yhteistyö voisi joskus olla sujuvampaa, eikä yhteinen tavoite aina ollut selkeä. Koin johtotiimille puhuessani, että he eivät ihan olleet samaa mieltä kanssani.

Kuulin paluupostissa uusia lauseita, jotka kertoivat vaihdoista, kierrosta, yhteistyöstä ja heidän kokemuksistaan. Paljon asioita oli mennyt hyvin ja tiimit tuntevat toisensa. Mutta kukaan ei osannut vastata, kun kysyin, miksi kuulen, koen ja näen vain vaikeuksia.

Kyse on tietysti siitä, että suomalainen ei kehu. Suomalainen antaa rakentavaa kritiikkiä, aina kun se on tarpeen ja joskus vaikka ei ole. Ja sitä paitsi varsinkin tiimiä vetävien kuuluu pitää myös tiimiensä puolta. Molemmat puolet ovat yhtä aikaa totta.

Kun nämä asiat on sanottu, jää jäljelle se yhteinen tavoite, joka yhteistyössä tai sen puutteessa ei saa unohtua: kirjastopalvelu asiakkaillemme. Se on se tekeminen ja asiakkaiden kanssa yhdessä kokeminen.

 

Oili Sivula

kirjastopalveluiden aluejohtaja, Leppävaaran alue

Merkitty: ,