Muistojen säilyvyydestä

Kirjastojen kutsuminen ihmiskunnan muistiksi on jo aika kulunut vertaus. Otetaanpa sen rinnalle toinen, vielä kuluneempi: valokuva muistamisen vertauskuvana.

Keskustelimme kollegan kanssa lounastauolla valokuvauksesta. Tunnustin, että aikaisemmin suhtauduin valokuvaamiseen vähän nihkeästi. Valokuvaaminen tuntui hieman häiritsevältä toiminnalta, joka pysähdytti tilanteet Kirjastojen kiusaantuneisuuteen. Matkoilla kaiken aikaa valokuvaavista mietin joskus, että eivätköhän nuo ihmiset usko muistavansa tai pystyvänsä todistamaan olleensa matkalla ilman valokuvia… Kollega taas kertoi olleensa äärimmäisen innokas kuvaaja ainakin lastensa ollessa pieniä. Tästä on vieläkin todisteena albumikaupalla huolella säilytettyjä kuvia kummankin lapsen kasvuvuosista.

Digikuvaus oli kääntänyt meidän molempien mieltymykset. Kollegaa olivat alkaneet ärsyttää joka puolelta tulvivat näppäilykuvat ja hän totesi ottaneensa vähän etäisyyttä kuvavirtaan. Itse taas innostuin digikuvauksen helppouteen ja aloin ottaa enemmän kuvia. Kuvaaminen ei enää tuntunut niin asetelmalliselta kuin aikaisemmin, kun kaikki nyt räpsivät pikkukameroillaan tai kännyköillään kaiken aikaa eikä kukaan enää kiinnitä asiaan liiemmin huomiota.

Enemmän kuvatessani havaitsin saman ilmiön mistä kollega kertoi kuvaamisensa ajoilta: valokuvatessa näkee eri tavalla. Kiinnittää huomiota erilaisiin asioihin kuin muuten. Jopa ihan konkreettisesti näkee enemmän – ainakin jos kuvaa vaikkapa kasveja ja niissä mönkiviä öttiäisiä, mihin itse olen ollut mieltynyt.

Ja valokuvahan on tiivistynyt muisto, joka palauttaa menneitä tunnelmia ja tapahtumia mieleen tavalla, joka ei ilman kuvaa onnistu.

Juuri korkeakoulukirjastojen maailmasta yleisten kirjastojen digitaalisten palvelujen pariin siirtyneenä mietin valokuvausta ilmiönä myös kirjastojen roolin kannalta. Taidekorkeakoulussa, jollaisesta tulin, vedin kuva-aineistojen tietojärjestelmäprojektia, jossa aineistojen pitkäaikaissäilytys näytteli oleellista roolia. Digitaalisten aineistojen tuleville sukupolville säilymisestä huolehtiminen, vaikka kuvaformaatit, järjestelmät ja kuvien jakelukanavat muuttuvat.

Monien maiden yleisissä kirjastoissa on olemassa kuvakokoelmia. Ne saattavat liittyä esimerkiksi johonkin alueen tunnettuun kulttuuri- tai yhteiskuntavaikuttajaan. Suomen yleisissä kirjastoissa tällaiset kokoelmat ovat harvinaisia ja vähäisiä. Niitä löytyy paremmin arkistoista ja museoista.

Muistiorganisaatiot, eli juuri kirjastot, arkistot ja museot, tiivistävät kaiken aikaa yhteistyötään verkkopalvelujen tuottamisessa. Tavoitteena on koko Suomen laajuinen käyttäjälle yhtenäisenä näyttäytyvä verkkopalvelu, jossa olevien aineistojen säilyvyydestä on huolehdittu asiantuntemuksella. Komea tavoite. Ja siihen sisältyy paljon kuvia.

Minussa tämä herättää mietteitä siitä millainen yleisten kirjastojen rooli tulee olemaan tämäntyyppisten aineistojen suhteen. En tiedä tuleeko meillä jatkossakaan olemaan nykyistä enempää omia kuva-aineistoja säilytettäväksi.

Asiakkaamme kuitenkin valokuvaavat, tallentavat ja jakelevat kuviaan erilaisissa sosiaalisen median sovelluksissa. Useimmiten kuvat ovat olemassa vain ottajansa koneella ja noissa sovelluksissa eikä niistä ole enää olemassa fyysisiä tulosteita. Miten käy, jos Facebook tai Flickr lakkautetaan tai niiden käyttäjäpolitiikka muuttuu niin rajusti, että valokuvaaja päättää lopettaa niiden käytön? Puhumattakaan siitä, kun tiedostoformaatit muuttuvat ja ohjelmistot ja laitteet, joilla kuvat on otettu ja voidaan avata, harvinaistuvat?

Entressen kirjasto avasi hiljattain uuden palvelun. Se on digitointikeskus, joka tarjoaa asiakkaalle mahdollisuuden tallentaa vanhoissa formaateissa, vaikkapa VHS:nä, olevia aineistojaan uusiin tiedostomuotoihin. Asiakas voi varata laitteiston käyttöönsä ja saa myös opastusta laitteiden ja ohjelmistojen käytössä.

Tässä on jo yksi vastaus.

 

 

Ellen Karhulampi
palvelujohtaja
Espoon kaupunginkirjasto

Merkitty: , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*